Sanoitko kyllä elämäsi rakkaudelle? Onneksi olkoon! Tästä kuitenkin alkaa pitkä, häihin saakka kestävä suunnittelutyö, joka on mukavaa, mutta myös aikaa vievää. Erityisen tärkeää monelle naiselle on täydellisen hääpuvun löytäminen. Sanotaan, että naisen häämekko on elämän tärkein puku, ja se voi hyvinkin pitää paikkansa. Onhan kyseessä aivan erityinen puku, jota saat pitää päälläsi elämäsi erityisimpänä ja ikimuistoisimpana päivänä.
Hääpukuun kannattaa panostaa ihan toden teolla muutenkin kuin siksi, että se on elämäsi erityisin vaate. Joudut nimittäin pitämään sitä päälläsi koko pitkän päivän aina vihkimistä edeltävistä valmisteluista ja laittautumisesta yön pikkutunneille saakka. Ja kuka jaksaisikaan olla koko päivän epämukavassa puvussa, joka ei istu kunnolla, tai valuu pois päältä. Kyseessä on siis erityinen puku, ja tulet käyttämään sitä koko päivän. Valitse se siis huolella.
Löytyikö unelmien hääpuku, mutta hinta on aivan liian suolainen? Tämä on ikävä tilanne, johon yhä useampi morsian törmää nykyään. Tämä johtuu siitä, että jopa 12 prosenttia suomalaisista elää köyhyysrajan alapuolella. Huono rahatilanne ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö jokaisella olisi oikeus täydelliseen hääpukuun elämänsä onnellisimpana päivänä. Jos siis löydät unelmiesi puvun, joka on sinun budjettiisi aivan liian kallis, kannattaa harkita pikalainan ottamista. Pikalainaa voi hakea vuorokauden ympäri ja nostaa laina heti tilille. Pikalaina heti auttaa rahoittamaan elämän tärkeitä hankintoja helposti, ja näin sinäkin voit sanoa “kyllä” elämäsi puvulle.
Jos et ole lainkaan hääihminen, sanat kuten merenneito, A-linja ja tanssiaispuku saattavat saada sinut hämillesi. Jopa vannoutuneimmat hääintoilijat, saattavat kokea vähintäänkin pientä hämmennystä, toisinaan jopa uupumusta valtavan valikoiman edessä. Ja vaikka kuvittelisi tietävänsä kaiken häistä, harva on hääpuvuissa kuitenkaan varsinainen konkari, koska naimisiin mennään perinteisesti vain kerran.
Täydellisen hääpuvun valinnassa on avuksi se, että hääpukuliikkeessä sinua palvelevat asiantuntevat pukukonsultit, jotka tavallisista maallikoista poiketen tietävät lähes kaiken häistä ja erityisesti hääpuvuista. Kirjaimellisesti, sillä onhan se heidän työtään. Jos sinua siis epäilyttää tai sinulla on jotain kysyttävää, käänny pukukonsulttisi puoleen, ja hän auttaa sinua mielellään. Jos haluat olla mahdollisimman hyvin valmistautunut hääpukuostoksille, voit tehdä jo kotona muutamia valmistelevia toimenpiteitä, jotka tekevät itse sovituksesta sujuvamman.
Yksi parhaista vinkeistä ennen hääpukuostoksille lähtöä on hääpukujen kuvien selailu. Katso kuvia esimerkiksi Googlen kuvahausta, Pinterestistä tai Instagramista ja mieti, millaisista puvuista pidät eniten. Ovatko mieleesi eniten vartaloa halaavat tyköistuvat puvut, vai pidätkö sittenkin sellaisista, joiden helma leviää prinsessamaisen leveäksi? Entä kultainen keskitie, tyköistuva puku, jonka alaosa leviää merenneidon pyrstön tapaan leveäksi? Vai sittenkin hieman kermakakkumaista prinsessamekkoa kevyempi ratkaisu, pehmeällä A-linjaisella helmalla?
Tällä hetkellä morsianten suosiossa ovat erityisesti unelmankevyet horsehair-helmat. Entäpä haluatko laahuksen vai et? Ja saisiko sinulle olla vähän pitsiä, tai ehkäpä ihanan kauniita helmikirjailuja? Tai mitä pitäisit värikkäästä tai mustasta kirjailusta? Entäpä puvun väri, tulisiko sen olla puhtaanvalkoinen, helmenvalkoinen, norsunluunvalkoinen vaiko kenties aivan jokin muu? Lisäksi sinun tulee päättää, haluatko käyttää huntua vai et.
Mieti etukäteen, millaiset puvut ovat suosikkejasi, niin saat pukuostokset rullaamaan sujuvammin, kun tiedät jo etukäteen hieman, mitä olet etsimässä. Muista kuitenkin, että harvalla ihmisellä on valokuvamallin vartaloa eikä puku välttämättä näytä päälläsi samalta kuin kuvassa. Kannattaakin ensin selvittää oma vartalotyyppi ja valita mekko, joka imartelee sitä parhaiten.
Ellet satu omaamaan mallin mitoissa olevaa vartaloa, kannattaa ihan ensiksi ennen pukuostoksille suuntaamista selvittää, minkä mallinen oma vartalosi on. Vartalon mallin selvittäminen auttaa ymmärtämään, minkä malliset mekot sopivat vartalollesi parhaiten. Oikein valittu mekko tuo parhaat puolesi esiin ja korostaa niitä parhaalla mahdollisella tavalla tärkeimpänä päivänäsi. Jos tiedät vartalosi mallin jo valmiiksi, sinun ei tarvitse enää miettiä sitä. Mikäli et, niin asetu peilin eteen ja mieti, mikä alla mainituista kuvaa parhaiten omaa vartaloasi.
Onko vartalosi klassisen tiimalasin mallinen? Tiimalasivartalossa hartiat ja koko vartalon yläosa on leveämpi, vyötärö puolestaan kapea ja lanteet taas leveät. Tiimalasivartalon omistajat ovat sikäli onnekkaassa asemassa, että heidän vartalonsa näyttää hyvältä lähes missä tahansa puvussa, sillä kaunista ja kapeaa vyötäröä on helppo korostaa tiukoilla puvuilla ja kauniilla timanttivöillä.
Oletko malliltasi tasaisen pyöreä? Tällöin saatat omistaa omenavartalon, joka on suomalaisille suhteellisen yleinen vartalotyyppi. Tällainen vartalo saattaa tuntua haastavalta, mutta itse asiassa hätä ei ole tämän näköinen. Vartalosi oikeita kohtia korostamalla myös omenavartalon kauniit kurvit saadaan esiin niin, että näytät uskomattomammalta kuin olisit voinut kuvitellakaan.
Tärkeintä pukuostoksille lähtiessä on pitää avoin mieli ja unohtaa ennakkoluulot. Sovita useita erilaisia mekkoja löytääksesi juuri sen oikean. Hääkonsultti on mukanasi koko puvun valintaprosessin ajan ja auttaa sinua kaikissa mieltäsi askarruttavissa kysymyksissä. Muista, että hän voi suositella sinulle myös sopivaa rahoitusta, jonka avulla sinullakin on varaa elämäsi pukuun.